Yhdenvertaisuus – Erityisesti nuori

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta riippumatta heidän ulkomuodostaan tai lähtökohdistaan. Yhdenvertaisuudella viitataan myös jokaisen oikeuksiin ja ja mahdollisuuksiin osallistua yhteiskunnassa ilman syrjintää.

Alkuvuodesta haettiin vammaispalvelun sotekyytejä Tampereelle. Äiti auttoi hakemuksen teossa. Tampereella on iso osa mun elämästäni, siellä esimerkiksi on mummola ja täti asuu siellä. Huhtikuussa tuli kielteinen päätös. Olin ihan paniikissa. Mä muistan sen kun olin mummolassakin ihan silleen, että mitenkä mä pääsen kotiin täältä kun tarviin kumminkin jonkin verran apua. Silloin kun mulle myönnettiin kuitenkin…

Oman itsen hyväksyntä ei ole aina helppoa kenellekään. Kun elää vamman tai sairauden kanssa, se tuo oman itsen hyväksyntään omat juttunsa. Joudumme poikkeamaan valtavirrasta ja olemaan usein ei toivotun huomion ja kommenttien kohteena. Joudumme todistelemaan kykyjämme ja toisaalta myös avun tarvettamme ulospäin. Tällainen voi uuvuttaa ja ajaa helposti suorittamiseen. Toimintakykymme mukaan voimme joutua tekemään joitakin…

Tiedätkö, mitkä ovat omat ihmisoikeutesi? Ihmisoikeudet on sana, jonka kuulee usein, mutta hyvin harva tuntuu tietävän niiden tarkan sisällön. Ne eivät ole suinkaan veteen vedetty eetteristä koostuva viiva, vaan tämän kyseisen hyvin kattavan paketin sisältö on kytkettynä konkretiaan ja hyvin avattavissa. Ilman niihin tutustumista voivat ne kuitenkin tuntua kaukaisilta ja vaikealta ymmärtää. Väittäisin kuitenkin olevan…