Jouduin pahoinpitelyn ja raiskauksen yrityksen uhriksi, kun olin yöllä lähtenyt baarista kävelemään yksin kotiin ja mies lähti perääni. Tapahtuman seurauksena kävimme poliisiasemalla sekä sairaalassa päivystyksessä.
Väkivallan seurauksena minulle jäi oikeaan käteen pysyvä hermovaurio. Hermo on osittain rikki eikä sitä voida korjata. Tapahtuman jälkeen sain paljon apua rikosuhripäivystyksestä eli RIKU:sta. Heidän työntekijänsä luona kävin pari kertaa keskustelemassa tapahtuneen jälkeen ja teimme hakemuksen korvauksia varten valtion konttorille. Sieltä sain korvauksia muutama vuosi tapahtuman jälkeen, koska tekijää ei koskaan saatu kiinni.
Minulla on perussairauksia, joiden kanssa olen elänyt koko elämän. Käden hermovaurion kanssa eläminen on kuitenkin erilaista. Hermokivut tulevat ja menevät ja ne ovat välillä todella voimakkaita. Asian hyväksyminen on kuitenkin ollut haastavaa, koska hermovaurio syntyi sellaisen asian seurauksena, johon en pystynyt itse vaikuttamaan. Asian käsittelyyn on myös vaikuttanut se, ettei tekijä jäänyt koskaan kiinni.
Tapahtuneen jälkeen minua pelotti alkuun liikkua yksin ja kynnys lähteä baariin oli suuri. Ajan myötä tämä meni ohi, mutta takaraivossa on aina ajatus, että entä jos hän tulee uudelleen vastaan. Olen nimittäin varma, että tunnistaisin hänet, jos hän tulisi vastaan. Näin ei ole kuitenkaan vuosien saatossa käynyt. Tapahtuman seurauksena olen kuitenkin varoivaisempi enkä enää liiku yksin paikoissa, joissa on tuntemattomia humalaisia ihmisiä.
Tapahtuneesta on nyt jo useampi vuosi eikä asia ole mielessä enää aktiivisesti. Kuitenkin hermokipujen ollessa päällä asia palaa aina mieleeni uudelleen. Nykyään olen jo hyväksynyt asian ja oppinut elämään myös hermokivun kanssa sekä hyväksynyt sen, että minulle vain kävi näin. Paljon se on kuitenkin henkisesti vaatinut vuosien varrella ja nyt jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut hyödyntää enemmän ulkopuolista apua. Minua asian käsittelyssä auttoi kuitenkin eniten läheiset sekä eläinten kanssa oleminen.
-Lotta
