Säännöllinen fysioterapia on itselleni erittäin tärkeää fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisessä ja kipujen hallitsemisessa. Terapian koetut vaikutukset ovat aina toki yksilöllisiä mutta itselleni avainasemassa terapian onnistumisessa ovat olleet terapian riittävä määrä sekä itselle sopiva toteutustapa ja fysioterapeutti. Minulla on aloitettu fysioterapia jo hyvin pienennä, joten se on ollut keskeinen osa koko minun elämän ajan.
Jatkuva hakeminen ja todistelu fysioterapian hyödyistä on kuitenkin välillä hyvin rasittavaa, eivätkä hakuprosessit ole aina sujuneet ongelmitta. Varsinkin silloin, kun lähentelin täysi-ikäisyyttä ja hoitoni siirtyi 16-vuotiaana lasten erikoissairaanhoidosta terveyskeskuksen perusterveydenhuollon puolelle, ongelmien vyyhti alkoi. Terveyskeskuksessa ei osattu huomioida sairauttani tai tehdä kuntoutussuunnitelmia samalla tavalla kuin aikaisemmin, mikä vaikutti kuntoutukseni saamiseen. Toki, silloin itse vielä harjoittelin hakemusten tekemistä ja haasteistani kertomista, mikä sekin on varmasti vaikuttanut ongelmien syntymiseen.
Fysioterapia on toteutunut välillä Kelan ja välillä terveyskeskuksen kautta ajankohdasta riippuen. Olen joutunut myös olemaan joskus täysin ilman kuntoutusta hylättyjen päätösten johdosta. Hylätyissä päätöksissä on vedottu muun muassa sen hetkiseen ammattiini, itsenäisen kuntoilun mahdollisuuksiin sekä “liiallisen kehittymisen” näkökulmaan.
Kehittymisen näkökulma onkin haastava, sillä kuntoutuksen saamiseksi pitäisi todistaa sen hyödyt, mutta ei kuitenkaan saa kehittyä liikaa tai liian vähän. Tämä on ongelmallista tilanteissa, joissa sairautta tai vammaa ei voida parantaa ja joissa ihminen tarvitsee kuntoutusta läpi elämänsä toimintakyvyn ylläpitämiseksi sekä oireiden pahenemisen ehkäisemiseksi ja hidastamiseksi.
Lisäksi on harmillista, että kuntoutuksen säännöllisenä pitäminen melkeinpä vaatii päätöksen tai maksusitoumuksen yksityiselle puolelle. Julkisessa terveydenhuollossa on harvoin resursseja pitää fysioterapia säännöllisenä ja terapian toteutus on enemmänkin yksittäisiä sarjoja, jaksoja tai kontrollikäyntimuotoisia.
Olen onnistunut saamaan kuntoutuksen jälleen säännölliseksi Kelan kautta ainakin toistaiseksi, mutta pelko sen jatkuvuudesta on aina olemassa. Fysioterapeutti toimii myös itselläni eräänlaisena turvana, sillä terapian ohessa voi keskustella toimintakyvyn ajankohtaisista haasteista, eikä niiden kanssa tarvitse jäädä täysin yksin.
Kannustaisinkin kaikkia hakeutumaan fysioterapiaa, mikäli kokee sen hyödylliseksi sekä pyytämään apua esimerkiksi vammais- tai potilasjärjestöistä tai kuntoutusohjaajalta, mikäli omat voimavarat eivät riitä hakuprosessien tai mahdollisten valitusprosessien läpikäymiseen.
-Kata
