Nuorten kokemuksia, tukea ja tietoa erityisestä elämästä

Erityisesti nuori: Omin sanoin.

Viikonloppu nuorille oman äänen löytämiseen, omien kokemusten kertomiseen ja rohkeaan vaikuttamiseen

Inspiroitumista, ideointia ja rohkeutta kertoa itselle tärkeistä jutuista? Jos kuulostaa mielenkiintoiselle, tule mukaan

Erityisesti nuori: omin sanoin -viikonloppuun

5.-6.9.2026 Vantaalle.

Viikonlopun tarkoitus on kehittää erityisestinuori.fi sivustoa ja luoda sinne sisältöä tekstein ja kuvin. Sivuston tarkoituksena on jakaa kokemuksia ja vinkkejä erityisiltä nuorilta toisille. Käy tutustumassa erityisestinuori.fi sisältöihin.

Viikonlopun aikana myös samalla inspiroidutaan ja saadaan innostusta ja rohkeutta omaan someen, työhön, opiskeluun tai elämään ylipäätään. Omien kokemusten jakaminen voi voimaannuttaa ja hyödyttää itseä sekä muita ihmisiä.

Mukana kouluttamassa ja inspiroimassa Sandra Kurki, joka on yksi Suomen suurimmista kaupallisista vammaisvaikuttajista, ja on saanut omaa tarinaa kertomalla edistettyä yhdenvertaisuutta, pystynyt antamaan vertaistukea, rikkomaan lasikattoja sekä luonut sen ympärille liiketoiminnan. Sandra tulee kertomaan oman tarinansa, mutta myös kouluttamaan sekä sparraamaan workshopin merkeissä, jotta jokainen voi löytää oman tapansa jakaa omaa tarinaa. 

Viikonloppu on tarkoitettu kaikille erityistä tukea tarvitseville nuorille/nuorille aikuisille (16-30v.) Osallistuminen on maksutonta (sisältäen matkat halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan, majoituksen 2 hh, ruokailut ja toiminnan). Tarvittaessa voit tulla mukaan oman avustajasi kanssa.

Hae mukaan 2.8.2026 mennessä tällä lomakkeella

Järjestäjinä Vamlas ja TATU ry

Lisätietoja voit kysyä Eijalta 0451187600 / eija.saario@tatury.fi tai Anulta 358 50 339 7191 / anu.lonnqvist@vamlas.fi