Asuminen – Erityisesti nuori

Asuminen

Asumisella tarkoitetaan kotiympäristöä, jossa ihminen voi oleskella ja elää omaa arkea. Asumisen muotoja ja saatavilla olevia tukitoimia on useita kuten vuokra-asuminen, palveluasuminen ja asunnon muutostyöt. Omassa kodissa pärjäämistä voidaan tukea monin tavoin kuten henkilökohtaisen avun tai asumisen ohjaajan tukikäyntien keinoin. Olisi tärkeää, että jokainen pystyisi asumaan itselle sopivalla tavalla ja asumisen valinnanvapaus toteutuisi mahdollisimman laajasti (YK:n vammaisten oikeuksien sopimus artikla 19).

Mä haaveilen siitä, että kun muutan pois kotoa, mulla on semmoinen ihan oma koti, jossa saan apua, mutta voin asua siellä itsenäisesti. Haluaisin asua Helsingin keskustassa, koska siellä on kaikki kaupat ja palvelut lähellä. Sen kodin pitäisi olla tilava ja esteetön, että olisi helppoa mennä huoneesta toiseen. Haluaisin, että siellä olisi keittiö, olohuone, vessa ja…

Oon jo miettinyt, millaista olisi asua omillaan. Nyt asun vanhempien luona kerrostalossa. Mulla on isoveljen kaa yhteinen huone. Oon miettinyt omaan asuntoon muuttamista yhdessä äitin kaa. Ollaan ajateltu, että voisin muuttaa omaan kotiin, kun täytän ensi vuonna kahdeksantoista. Ensin pitäisi etsiä mulle sopiva asunto. Joku rivitaloasunto olis kiva, johon mahtuisi telkkari, pleikkari ja sänky, jossa…

Asun Tampereella Muotialan Validiatalossa. Olen asunut täällä vuodesta 2018. Ennen tätä asuin Espoossa Kasvunkoti Onnissa, jossa minulla oli vain oma huone. Nyt minulla on oma asunto, jossa on tupakeittiö, olohuone ja makuuhuone sekä vessa ja parveke. Välillä osan hoitajien kanssa tulee hyvin juttuun ja osan kanssa ei, mutta olen varmaan käynyt Tampereen kaikissa Validioissa, mutta…