Kulttuurin käsite on hyvin laaja ja sillä viitataan esimerkiksi erilaisten yhteisöjen arvioihin ja toimintamalleihin sekä monenlaiseen luovaan ja liikunnalliseen toimintaa kuten taiteeseen, musiikkiin ja urheiluun. Kulttuuri ajanviettokeinona ja harrastuksena tukevat monipuolisesti ihmisen hyvinvointia. Harrastamisella tarkoitetaan mukavaa tekemistä, jota tehdään opiskelun, työn ja muun arjen ohessa. Harrastuksien kautta voi oppia uusia taitoja, saada seuraa ja mukavaa tekemistä arkeen.
Minun mielestä harrastuksen kuuluu tuoda iloa, vahvistaa itseluottamusta ja se voi opettaa uusia taitoja. Pääasia on, että siitä saa itselleen mukavaa tekemistä ja voimavaroja. Omiin harrastuksiini kuuluvat lukeminen, uiminen, palapelien kokoaminen, True Crime -podcastien kuuntelu ja ulkoilu. Kaikkia niistä teen tilanteen ja mielenkiinnon mukaan. Ne myös antavat minulle vähän erityyppisiä asioita. True Crime -sisällön kuunteleminen…
Vammautumisen myötä oon joutunu miettimään harrastukset uudelleen, varsinki määrällisesti. Ennen tein esim. salitreenejä 5x viikossa ja lenkkeilin 3x viikossa, kävin tanssitunneilla ja mitä fyysistä suoritusta millonkin. Kilpaurheilua ja liikuntaa kerty viikkoihin kuitenki useita useita tunteja. Vammautumisen myötä liikuntasuoritukset piti vähentää esim. 40km fillarilenkistä max 4km fillarilenkkiin. Tai kävelylenkit 10 kilometristä yhteen kilometriin. Noista määristä lähdettiin…
Harrastan jalkapalloa FC Kontu ry -joukkueessa sekä CP-jalkapallomaajoukkueessa. Koripalloa harrastan Helsingin NMKY joukkueessa, siellä pelaan unified-koripalloa. Unified-koripallossa joukkueessa on mukana vammattomia pelaajia, mutta he eivät saa tehdä koria, he auttavat meitä urheilijoita omassa suorituksessamme sekä auttavat koko joukkuetta. Jalkapalloa olen harrastanut 15 vuotta ja koripalloa olen harrastanut 10 vuotta. CP-jalkapallomaajoukkueessa on pelaajia, joilla on CP-vamma,…